|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
27.5.2005 Kallavesj' 2005
Rantalan Vävyt Ry:n jo perinteeksi muodostunut loppukesän kevätretki tehdään tälläkertaa kantaisän rakentamalla Vaala – laivalla Kallaveden pinnalla rauhallisesti edeten. Yhdistyksen jäseniä askarruttaa ainoastaan se tekijä, miten niin energisillä, menevillä, levottomilla ja touhukkailla geeneillä varustettu porukkaa kykenee viihtymään kaksi – kolme päivää samalla laivalla. Ennakkoluulottomasti retki on kuitenkin päätetty toteuttaa. ”Siitä tulee vuosisadan renkko”, kommentoi pääsihteeri Hannu Rantala suostumatta kertomaan, mitä renkko tarkoittaa. ”Se on ihan siinä jokaisen korvien välissä”, hän tyytyy murahtamaan. Retkellä on tavoitteena alustavien suunnitelmien mukaan nauttia suomen kauneimman hiekkarannan – Hietasalon jalkapohjia polttavasta sannasta. Lisäksi retken aikana pidetään vuotuiset thriathlon - kisat. Edellisen vuoden tiukassa kisassa kymmenen parhaan joukkoon, kahdeksanneksi kirinyt puhemies Juho Rantala lähtee tänä vuonna Thriathloniin voitto mielessä: ”Koko vuoden harjoituskausi on mennyt ihan hyvin. Olen saanut olla terveenä ja vaimo myös. Kolmen minuutin korkeanpaikanleiri Tulisaaren saunan katolla sujui ongelmitta. Pelotti vain hiukan tulla alas.” Retken tarkempi ajankohta ja ohjelma tiedotetaan myöhemmin.
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||